maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuoden 2011 häikäisevät morsiamet

Vuonna 2011 kauniita morsiamia riitti, vaikka yksi joukosta onkin jo ehtinyt erota.

Kenen häätyylin sinä tunnet omimmaksesi?



Reese on aina ollut ihana, mutta morsmaikkuna aivan erityisen makoisa – eikös? Tuo ruusukimppu olisi myös minun mieleeni – yksinkertainen ja herkkä klassikko. 


Hassua, miten puvun ja kimpun värit ovat aivan erilaiset? Liekö ammattilainen asialla, vai ovatko kuvat samalta päivältä?

Seuraavan morsiamen hiustyylin taisin kopioida omaankin inspiraatio-kansiooni. Kyseessä on siis miljoonaperijätär Petra Eccleston, jonka häät maksoivat vain 20 miljoonaa puntaa. 

Sillä rahalla tukka saa luvan ollakin aika nätisti ;). 


Victorias Secret -malli Anja Rubikin häätyyli on todella upea, vaikka itse pidänkin enemmän perinteisistä hääpuvuista. 


Myös toinen Vickkis pääsi naimisiin – niillä taitaakin olla aika hyvä flaksi näillä kaunottarilla. Lily Alridge on jotenkin liian vaatimaton, vaikka upea ilmestys hänkin toki.


Kaikkien hömppäsarjojen kuningatar Myleene Klass edustaa mielestäni niitä harvinaisen säteileviä naisia, joista on vaikea saada huonoa kuvaa – tai sitten ne eivät vain vuoda julkisuuteen.


Tyylikäs Beatles-pappa sai tyylikkään morsmaikun, eikös? Nancy Shevellin luomus on Stella McCartneyn ja loistovalinta hieman kypsemmälle morsiammelle. 


Kimille kävi jo huonosti – ja voi miten pieneltä hän näyttää goljattipetturikakkanaamamiehensä rinnalla.

Kaunishan hän on, ei siitä pääse mihinkään. Tosin itse hieman vierastan prinsessa-mallin mekkoja.


Moni ihaili Lily Allenin häätyyliä, mutta anteeksi ja pahoitteluni – ihan kamala. Seuraavasta kuvasta näkyy, että hiukset on heitetty rennosti nykerölle, mikä on toisaalta ihan hauskaa ja rentoa, mutta toisaalta – kyllä niitä nykeröitä voi muinakin päivinä pitää.




Charlene, Charlene – eihän tätä tyyliä voi kuin ihailla! Vielä jos mies olisi hieman vähemmän sikapersepaviaanipossu, niin kaikki olisi hyvin. 


Lisää kuninkaallista onnea (jossa myös ehti olla jo hieman ryppyjä) – Zara Phillips. Millaistakohan oli suunnitella omia häitä, kun koko muu maa, maailma ja hovi kohisivat Katen ja Williamin tulevasta päivästä. 

Julkisuuden valokeilaan tottuneelle se on voinut olla varsin mukavaa ja rauhoittavaakin, eikös?


Kate Moss on aina Kate Moss. Ihana keijukaisnainen <3


Ja vielä viimeisenä – Kate ja William.

Oli kyllä pakko tirauttaa muutama kyynel tämän parin häissä. Ja morsian on vain niin upea että olen ihan lääh – tämän naisen tyyliä on pakko ihailla!



Vuoden 2012 Hehkein Morsian -kisahan on jo sitten selvä.

Sehän on meikä! ;)

<3 Choco

4 kommenttia:

  1. Toi Lily Allenin toinen kuva taitaa olla joltain muulta päivältä kuin hääpäivältä - päällä on ainakin ihan eri puku?

    Näiden morsianten pukuja en lähtisi edes kokeilemaan, kaikki on aivan erityylisiä oman makuni kanssa, mutta Kate Mossilla oli kyllä kaunis puku. Yllättävän herkkäkin.

    VastaaPoista
  2. En tiedä oliko tuo Katen (siis Middletonin) häätyyli nyt ihan sitä ominta, mutta ehdottomasti upein morsian näistä vaihtoehdoista! Mä olin kuntosalilla, kun nuo häät olivat, ja onpahan sitä itketty sitten crossaillessakin :D Haha, onneks siellä salilla ei ollut sillon muita ihmettelemässä.. ;)

    VastaaPoista
  3. Mä en missään vaiheessa ole lämmennyt tuolle Kate Mossin puvulle, vaikka niin monet ovat tykänneet. Kivat yksityiskohdat, mutta muuten puku roikkuu naisen päällä kuin henkarissa. Enkä mä myöskään oikein Williamin ja Katen häistä herkistynyt. Vickan ja Daniel olivat jotenkin aidonpia aikoinaan. Charlenen puku on kyllä tyylikäs ja jotenkin kuninkaallinen, mutta avioliiton onni taitaa jäädä sitten kyseenalaiseksi. Olenpas kriittinen. :D

    VastaaPoista
  4. "Vielä jos mies olisi hieman vähemmän sikapersepaviaanipossu"

    Repesin.:D Ja komppaan totaalisesti!

    Morsian 12/12

    VastaaPoista