maanantai 2. huhtikuuta 2012

Tornitalo kaatuu...

Meillä hääteemana (tai ainakin salaisena sellaisena) oli stressittömyys, mutta kuinkas sitten kävikään:

– Selvisi, että hääpaikkaa pääsee koristelemaan vasta hääpäivänä kello 09:00, oma meikkini/ kampaajani alkaa 10:00
– Catering ryttyilee
– Hääbudjetti kiristää hermoja – saamme tarvittavan rahamäärän kursittua kasaan, mutta mitä jos...
Juomiin kuluu tuplasti enemmän rahaa
– Kuka suorittaa mun opinnot loppuun? Opinnäytetyön ja viimeisten kurssien tulisi olla valmiina ennen häämatkan alkua
– Olen kipeänä, kai. Eli hommien tekeminen siirtyy pidemmälle jos tämä nyt pitää paikkansa. Olen nimittäin potenut kipeää oloa viime kesästä asti enemmän tai vähemmän, mutta nyt pää on yhtä sumua ja kroppaa särkee

Ounou, miten tässä näin kävi? Ja en kyllä kestä, jos hieman yli vuoden suunnittelemani päivä sujuu stressaantuneena ja kiireen keskellä.



Toisaalta olen kuullut hirmutarinoita sekoavista morsiamista, jotka eivät vain ole kestäneet painetta, kun kaikki on jäänyt heidän harteilleen. Minulla apuna on sulhanen, joka hoitaa enemmänkin kuin oman tonttinsa (siinäkö syy, että olen ollut niin stressitön tähän asti?)

Miten te muut pärjäätte/ pärjäsitte viimeisten valmistelujen kanssa? Meillä on häihin matkaa enää (ääks) neljä viikkoa ja pupu alkaa tulla pöksyyn...

<3 Choco

10 kommenttia:

  1. Ounou, i feel you sister! Ei nyt varmaan kyllä sun oloa helpota, kun sanon, että pieni ahdistus on hiipinyt tännekin (t miinus seitsemän viikkoa). Ei kai voi muuta tehdä kuin luottaa, että kaikki järjestyy..? Sitä strategiaa yritän itse toteuttaa, toistaiseksi melko huonolla menestyksellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kyllä järjestyy – tavalla tai toisella :D. Odottelen jo jännittyneenä sitä aamua, kun kaikki on vihdoin ohi, että millaiset fiilikset sitten onkaan... Hehhee.

      Poista
  2. Kuulostaa tutulta... meillä on nimittäin sama hääpäivä :) Ollaan vastikään käyty läpi toi mainitsemasi budjettipaniikki ja NIIN monta asiaa on vielä tekemättä ja miten kaikki sitten oikeasti sujuu sinä päivänä??? Yöllä saa välillä nukuttua vaan koiranunta, kun alkaa jo jännittää.
    Mutta tsemppiä viimeisiin valmisteluihin teille, kyllä se tästä ;) Kunhan vaan toi inhottava takatalvi menis pois, nyt heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sama hääpäivä! Mites siellä rouviintumispyrkimys etenee noin muuten? Olen myös ihan jännäkakkana jo nyt, aina välillä mulvaisee vatsasta kun muistaa, että enää on niin ja niin kauan häihin :).

      Tsemppiä hääsuunnitteluihin myös sinne! Palaahan sitten kertomaan, miten sujui :).

      Poista
  3. Huiiiiii. Apua. Mutta kokemuksesta voin kertoa että kyllä se siitä, kaikki järjestyy. Harmi tuon juhlapaikan koristelun kanssa. Voisitko palkata / ohjeistaa siihen jonkun muun, ehkä jopa ihan ulkopuolisen ettei tarvi itse stressailla?

    Itse säästyin suuremmalta stressiltä, mutta silti hääviikko oli yhtä hullunmyllyä. Mutta kun perjantai saapui, olin levollinen ja rauhallinen - ei stressiä mistään. Se on kai vähän luonteestakin kiinni :)

    VastaaPoista
  4. Nyt jos koskaan on hetki ottaa apuun excel-taulukko ja läheiset ystävät. Karsikaa koristeluista epäoleellisimmat pois. (Meillä koristelun hoitaa sulho ja bm kahdestaan ja juhlapaikalle pääsee vasta klo 11. Minä istun tuolloin jo meikissä. Tästä syystä koristeluissa on oleellista minimalistisuus ja klassisuus.) Tehkää TÄNÄÄN se, minkä voisit jättää huomiseksi. Mutta ihan ensimmäisenä hoitaisin morsiamen kuntoon. Kipeily räjähtää käsiin todennäköisesti juuri suurimman stressin hetkellä, joten parempi hoitaa itsensä ensin terveeksi. :) Tsemppiä ja paaaaljon energiaa loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  5. Voi tyypit te ootte kyllä parhaita! Kiitos tsempeistä ja vinkeistä, eiköhän tämä tästä... Viimeistään sitten vappuna helpottaa :D.

    VastaaPoista
  6. Oh no.. Tsemppiä Choco! :) Se on vaan uskottava, että asioilla on tapana järjestyä :) Keep it simple!

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä hurjasti! :)

    Meidänkin juhlapaikkaan pääsee mahdollisesti vasta klo 12.00 juhlapäivänä. Toivotaan, ettei perjantaina olisi mitään tilaisuutta ja päästäisiin silloin koristelemaan, mutta varaudutaan huonompaan vaihtoehtoon. Meidän on tarkoitus pyytää yhtä sukulaistyttöä vastaamaan koristelusta juhlapäivänä ja pyydetään hänelle muutama apuri.

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä!

    Meillekin oli tarkoitus tulla stressittömät häät, mutta saa nähdä. Häihin on kyllä vielä vajaa 5 kk ja suunnitelmat hyvässä vauhdissa, mutta muutama pikku juttu tässä vähän vie energiaa the Päivän suunnittelulta:
    a)aloitin uudessa työssä
    b)työpaikan takia muutin 250 km:n päähän sulhosta, kodista ja hääpaikasta
    c)pitäisi yksi gradukin tässä kirjoittaa

    Että jännä kevät ja kesä tulossa.

    terv. Ex-naapurintyttö

    VastaaPoista