torstai 19. huhtikuuta 2012

Blogitulevaisuus

Nyt se on päätetty.

Häihin on enää viikko ja hääjuttua varmaankin riittää jos jonkinmoista, mutta sitten kun kaikki häihin liittyvä on käsitelty, taidan siirtää blogini uudelle alustalle. Haluan nimittäin erottaa häävinkkini ja muut häihin liittyvät kirjoitteluni omaksi blogikseen ja aloittaa aivan uudelta pohjalta sitten rouvana.

Olen pohtinut asiaa paljonkin, enkä halua jättää blogimaailmaa vaikka The Day onkin sujahtanut hetkisen päästä ohi.

Huomasin myös, että blogimaailmaan on ilmestynyt vastikään myös toinen samaa nimeä kantava hääblogi, mikä ehkä hiukkasen vaivaa :D. Maailmaan mahtuu varmasti useita samannimisiä blogeja, mutta haluan myös siksi vaihtaa nimeä.

Toivottavasti mahdollisimman moni jaksaa lukea jurnuttelujani myös tulevassa blogissani, teille on niin eri kiva kirjoittaa :). Tulevaisuudessa luvassa on varmaankin enemmän henkilökohtaisesta elämästäni ammentava blogi.

Ja sehän on emännät sitten sitä kuuluisaa rouvan elämää. ;D

Tänään muuten sysäsin kaikki tiukkaa deadlinea odottavat asiat syrjään ja kävin syömässä herran kanssa JA hain sushia. JA katsoin loistavan elokuvan:






<3 Choco

5 kommenttia:

  1. Minä ainakin luen jatkossakin! (: Ja toi leffa on tosi hyvä.

    VastaaPoista
  2. Jee, superkiva että jatkat häidenkin jälkeen! :) Itsellä ehkä suunnitelmissa jotain vähän samansuuntaista - mut lähinnä hääjutuilla mennään vielä heinä-elokuulle saakka :)

    VastaaPoista
  3. Lupaathan, että ennenkuin tämä ihana blogi hiljenee, kerrot meille kaikki ihanat yksityiskohdat häistäsi! ;) Kivaa ehdottomasta saada kuulla sinusta myös häiden jälkeen jossain toisessa blogissa. Joko teillä alkaa olla perhosia vatsassa?

    VastaaPoista
  4. Jee! Hienoa! Ja tuo leffa oli myös hyvä. :)

    VastaaPoista
  5. Loistava päätös!!! Itse ainakin luen sun juttuja toooosi mielelläni hamaan tappiin asti! :D

    VastaaPoista