tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulua, joulua, joulua...

Täällä on tänään kuulkaas oltu heti niin reipasta tyttöä että: Meikäläinen on hoitanut kaikki jouluostokset, siivonnut ja laittanut kotiin joulua.

Lahjojen ja muutamien kotijuttujen lisäksi ostin alla näkyvässä kuvassa olevan harmaan kirjasen sillä tarkoituksella, että siitä tulee meille ihan oma joulukirja: On aina mukavata, kun voi lueskella vuosien jälkeen vanhoja juttuja ja mitkäpäs sen mukavampia muistoja kuin joulumuistot, eikös?


Ja vähän rupes heti häiritsemään tuo kuvaan jäänyt kynttelikkö. Ärh. 

Tarkoituksena on liittää sinne valokuvia, joulukortteja ja viestejä ystäviltä ja sukulaisilta, joiden kanssa kunakin vuonna joulua vietämme. Huomatkaa myös kuvassa oleva mahdottoman hieno Joulupallot-kirja, joka sisältää ohjeita neulottaviin joulupalloihin. <3  Voipi olla, että pukki tuo jonnekin suuntaan niitä muutaman tänä vuonna. Ovat nopeatekoisia, mutta en siltikään ole saanut aikaiseksi kuin muutaman...

Sohvalle oli saatava uusi torkkupeitto, koska Nuka on rakastunut entiseen, eikä se ole sen jälkeen ollut ihan entisensä (peitto siis, Nukalla menee edelleen harvinaisen lujaa). Tämä ihanuus on Hemtexistä ja kuolailin sitä jo aikaisemmin, joten pitihän se saada.

Meillä joulu on tänä(kin) vuonna melko vaaleasävyinen, koska olohuoneen matto on kanervanvioletinvaaleanpunainen, joulunpunainen ei sovi siihen yhtään ja valkoinen näyttää jotenkin muutenkin niin ihanan raikkaalta ja lumiselta – etenkin kun ulkona sataa vettä vaakasuuntaan. 



Ensimmäisestä kuvasta huomasitte myös taatusti, että meillähän on hiiriä herrajumala ikkunalaudalla. No niin onkin – jouluhiiret Mooses ja Paavali muuttavat meille aina jouluisin, muun ajan vuodesta ne kiertävät meriä ja mantuja (tai sitten asuvat pahvilaatikossa, ihan kummin vain haluatte uskoa). 


Eräs järkevä Chocoliini kävi tänään myös kuusivarkaissa Keskuspuistossa. Onhan tämä ehkäpä rikos, mutta kyllä se nyt on niin, että enhän minä ala kolmeakymppiä maksamaan pienestä taimesta, kun voin noin vain kotimatkalla nyhtäistä yhden irti juurineen ja laittaa ruukkuun. 

Siinä se nyt komistuttaa ja joulustuttaa ikkunalautaamme, tämä kavala ja järjetön rikos. 



Oletteko te jo saaneet joulukortteja? Meille niitä on tullut paljon ja niitä on niin ihana saada! Tosin sillä sekunnilla kun saan ne, koen huonoa omaatuntoa etten tänäkään vuonna saanut aikaiseksi lähettää omia. 

Soittelen ja laitan tekstareita jouluna ystäville, mutta eihän se ole ihan sama asia. 


Pakettejakin sain ostettua ja ne pääsivätkin jo paperivällyjen väliin. On se mukavaa, kun saa rauhassa paketoida...

Paitsi että mikäs riiviö se sieltä tunkee kuvaan mitähäh?!



NUKAMAKKARAKIN HALUAA PAKETOIDA. 

Sille taitavat jouluiloksi riittää ihan nuo narut ja paperit. Teippirullakin on hirmuisen kiva pöllittävä. Seuraavat paketit laitetaankin valmiiksi ihan pöydän päällä. 

Ahkeralle morsmaikulle oli iltapalaksi sushia, johon olen ihan järjettömän koukussa. Ihan oikeasti. En ole ihan varma, onko tuo tavara laillista.


Vain skumppa puuttui, mutta sitähän saakin sitten jouluna (ja meille tulee sushiakin joulupöytään, nomnom).

Oletteko te jo laittaneet joulua?

<3 Choco

Ps. Käytin hetki sitten koirulia ulkona ja siellä sataa jo räntää, ELI EHKÄ HETKEN PÄÄSTÄ LUNTA?! Luulin jo nähneeni pienen minikinoksen tiellä, mutta se osoittautuikin jonkun räkätolloksi. Onneksi en tehnyt lumipalloja.

Pps. Pahoittelut tummista kuvista, ei ole vielä liipasinsormi kehittynyt tarpeeksi järjestelmäkameran käyttöön... Eiköhän se tästä.

3 kommenttia:

  1. Meillä ei laiteta joulua sen kummemmin - kumpikaan ei juurikaan ole jouluihmisiä (eikä kai sitten "laittoihmisiäkään", whatever that means). Mielellään silti katselee toisten kuvia joulukoristeluista (varsinkin kun teiän dogi on niiiiin mainio!) :)

    VastaaPoista
  2. No voihan, kai te silti syötte ja löhöätte ja katsotte joulun loistavat leffaputket läpi?

    Huomasin jo, että sieltä tulee ainakin Holiday ja Shrek, hehhee.

    Ihanaa joulua Krista :)

    Choco

    Ps. Ja tuo kuva Nukasta on kyllä aikas kreisi, tosin kreisidogihan se onkin, että ei sen puoleen :D

    VastaaPoista
  3. Totta kai :) Itse asiassa hankittiin tänään joulukuusikin, joten siinä meni mun anti-christmas-image :DD

    Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa myös sinne suuntaan!

    VastaaPoista