sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kaasot rakkaat

No niin moussakat täällä ollaan taas!


Sain eilen yhden ihanista kaasoistani yökylään ja juttua (ja viintä) riitti niin myöhään, että täällä kirjoittelee yksi siritirrisilmäinen Chocoliini. 


Kaasot ovat jokainen minulle erityisen tärkeitä ihmisiä ja valitsin heidät rooliinsa lähinnä siksi, että he ovat niin rakkaita minulle. Osa tuntuu valikoivan kaasoikseen ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi hyviä party plannereitä tai korttientekijöitä – minulle tärkeintä on, että alttarilla tukenani seisovat juuri ne mun omat, rakkaat naiset (tosin ne on kyllä myös aika eteviä partyplännereitä ja korttientekijöitä). 


Minä ja isosiskokaaso vuonna.... Öh – 1983?
Keskustelupalstoilta löytyy tuhansittain tarinoita horror-morsioista, jotka ovat hyppyyttäneet kaasojaan mennen tullen, mutta tosiasia on että en ole edes erityisemmin tarvinnut apua mihinkään. Koska kaikki ylimääräiset näpertelyt on unohdettu listalta (paitsi kutsut ja JEE NE MENEE TÄNÄÄ POSTIIN HALLELUJAH), ovat apukädet tarpeen vasta hääpäivää edeltävänä iltana/ hääpäivänä. 

Enemmän toivon (ja tiedän) heidän olevan tukenani ja ystävänäni tässä kaiken keskellä.

Minä saatananpalvojapaidassani, toinen kaasoistani ja ihana, ihana ystävä (löytyy muuten myös blogimaailmasta, arvaattekos mistä?) kaverikuvassa vuonna 1996.  Yläasteen hurjia teinivuosia ;D.

Kaasojen valinta oli minulle itsestäänselvyys ja pakkohan minun oli saada heitä kolme kappaletta, sillä kenet muka olisin jättänyt alttarin ulkopuolelle? 

Minulle on alusta asti ollut selvää, että en halua heidän stressaavan itseään kuoliaaksi häidemme vuoksi ja toivon, että he ehtivät nauttimaan päivästä – siksikin on hyvä, että heitä on se kolme kappaletta, jotta he voivat yhdessä puhaltaa siihen kuuluisaan hiileen ja jakaa mahdollisia tehtäviä parhaalla näkemällään tavalla. 
Minä ja pikkusiskokaaso lakkiaisissa vuonna keppi ja nolla. Oiskos ollut 2005?
Ja vielä toinen yhteisotos kesältä 2009. 
Kaasoja olisi mukavaa muistaa jotenkin, mutta miten? Koru on perinteinen vaihtoehto ja toisaalta hyvä idea, sillä kaikki kolme pitävät niistä ja jopa heidän korumakunsa voisi jossain määrin olla yhtenevä. Myös tuoksut, hemmottelujutut ja sen semmoiset ovat pyörineet mielessä. 

Ne ovat vaan ehkä hieman tylsiä vaihtoehtoja... Hmmm... 

Ehkä kehittelen jotain villimpää – ideoita, anyone?



<3 Choco

3 kommenttia:

  1. Hih mitä kuvia :) Minulla on neljä kaasoa, kaikki läheisiä ystäviä, kun en osannut päättää kenet heistä pyytäisin... joten pyysinpä sitten kaikki :D

    Sinulle muuten tunnustus blogissani: http://puukenkahaat.wordpress.com/2012/02/26/tunnustus/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiittis! Pitikin tehdä tuo tänään, mutta vielä en ole ehtinyt :).

      Poista
  2. Toi yläastekuva :D en kestä! Ja samalla tiedän tasan tarkkaan, että myös musta löytyy kuva raidallisessa napapaidassa ja farkuissa.

    VastaaPoista