lauantai 9. kesäkuuta 2012

Nettikauppojen kaveri

Onnistuinpas (jälleen kerran) kompastumaan nettikauppojen ihmeellisessä maailmassa tilaukseen, mihinkäs muuhunkaan. Katsokaas kun olen erittäin koukussa nettikauppoihin – etenkin iltaisin huomaan tekeväni tilauksia, joita en aina lopulta edes tilaa, kunhan vain keräilen mieleisiäni vaatteita kassaan ja lopulta päätän, että enhän minä näitä oikeasti tarvitse.

Ja se on ihan järkevää se.

Mutta aina ei voi olla yhtä järkevä.

Tällä kertaa mukaan tarttui muun muassa tällaista:


Boozt.com, sale





Housuja ostin kahdet kokeiluun, joista ainaki toiset lähtevät kotimatkalle. Myös nuo valkoiset topit ovat aika samanlaiset, joten niistäkin lähtee toinen takaisin kauppaan. Netistä ostettaessa pidän eritoten siitä, että vaatteita voi rauhassa sovittaa.

Boozt.com-sivustolla on laatumerkkejä, joten alesta voi tehdä todellisia löytöjä. Alan kyllästyä huonolaatuisiin vaatteisiin, joihin itse ainakin olen haksahtanut varsin usein – hyvästä vaatteesta kannattaa maksaa hiukkasen enemmän, koska se kestää useita vuosia eikä mene huonoksi heti ensimmäisessä pesussa (terveisiä Espritille, Onlyn vaatteille ja Nellyn halpiksille – ne hiukka kalliimmat ovatkin jo aivan eri asia). Vastoin yleistä luuloa H&M tekee mielestäni myös laadukkaita vaatteita, ne on vain opittava tunnistamaan – itselläni on useampi vaate tälläki hetkellä kaapissa, jotka ovat kestäneet jo vuosia!

Ajattelin listata teille suosikkinettikauppani, vaikka tiedänkin, että te kuitenkin tunnette ne jo kaikki, senkin nettishopparikaiffarit ;D.

Fashionstore (Guess ym.)
Boozt.com (josta ylläolevat tuotteet on hankittu – alennuksesta)
hm.com
Nelly.fi
Asos.com (huomatkaa hankala palautusmahdollisuus!)
Brandos
Rapunzel of Sweden (tuolta hankin hiukset omaa hääkampaustani varten!)
Yves Rocher
Stockmann
Ellos (eritoten urheiluvaatteet ja Zara Home <3)

<3 Choco


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti